Tokaluokka loppui, edessä oli muutto uudelle paikkakunnalle, tutustuminen uusiin kavereihin, syksyllä meneminen uuteen kouluun. En ollut järin ilahtunut asiasta. Kesä meni asiaa sulatellessa ja tutustumalla naapurin tyttöön, tulevaan luokkakaveriini.

Koulu alkoi ja uudet kaverit kertoivat menevänsä partsaan, pyysivät minuakin. Aluksi emmin monta kertaa, mutta kun heillä oli lopulta partiossa naamiaiset olin valmis. 

Pukeuduin Peppi Pitkätossuksi. Siskoni teki minulle jopa rautalankasaparot sojottamaan, oli pisamat, eri pari sukat, isot kengät. Naamiaisissa oli tosi hauskaa ja siitä se alkoi. Minulle piti keksiä partionimi, kaikilla muilla oli jo. Peppi, maailman vahvin tyttö, oli aloittanut partiotaipaleensa.

Siitä on jo todella monta vuotta, todella monta hauskaa vuotta. Välillä partioharrastus jäi, mutta mieli teki takaisin. En kehdannut mennä, ei siellä olisi enää ketään tuttuja ajattelin. Sain lapsia, vein lapset partioon ja menin itse samalla oven avauksella mukaan. Ihan kuin en olisi ollut ikinä pois.

Tässä blogissa kirjoittelen hassuja ajatuksia partiosta ja maailman menosta. Ne ovat vain ajatuksia, ei totuuksia tai viisauksia. Kirjoituksia, joissa etsitään elämän tarkoituksta ja kehitetään itseään ihmisenä. Lisäksi on kuvia, joihin liittyy monia muistoja. Ikimuistoja.